Suoraan sisältöön

Sanotaan, että tämän päivän muutos on hitaimman muutoksen aikaa, jota nykypäivän ihmiset tulevat elämässään kokemaan (Jonathan MacDonald). Maailma muuttuu alati ja yhä nopeammin globaalien megatrendien, kuten pandemian, sodan, ilmastokriisin ja digitalisaation, myötä. Epävakaisuus on vienyt tilaa ennustettavuudelta. Muutoksen ytimessä on kuitenkin ihminen. Sosiaalinen vastuu onkin nousemassa vahvemmin julkisen keskusteluun sekä yritysten vastuullisuustyöhön taloudellisen ja ympäristövastuun rinnalle. 

Sosiaalinen vastuu korostuu luonnollisesti Med Group Oy:n, eli tuttavallisemmin ONNIn toiminnassa. Sosiaali- ja terveysalalla toimivan kotimaisen ONNIn palvelut tapahtuvat ihmiseltä ihmiselle niin kotiin vietävissä hoiva- ja sosiaalipalveluissa, julkisen terveydenhuollon palveluissa kuin ensihoidossa. ONNI työllistää noin 6000 suomalaista sosiaali- ja terveydenhuollon osaajaa ja palvelee kymmeniä tuhansia suomalaisia päivittäin.

Missiomme olla asiakkaidemme tukena arjessa ja elämän käänteissä on tullut entistä merkityksellisemmäksi viime vuosien muuttuvassa maailmassa. Kun asiakkaiden, henkilöstön ja yhteiskunnan uudenlaiset tarpeet nousevat vastuullisuuden saralla, kaikenlaisilta yrityksiltä vaaditaan näkemyksellisyyttä ja muuntautumiskykyä. Nostan seuraavaksi esiin neljä teemaa, jotka puhuttavat yrityksiä sosiaalisen vastuun saralla.

 

1. Ihmiseltä ihmiselle

Suomi ikääntyy ja moniongelmaistuu kovaa vauhtia. Kotona elävien, hoitoa tarvitsevien ikäihmisten määrä kasvaa ja hoivaa tarvitaan entistä enemmän. Vanhustyön keskeinen haaste on riittävän hoidon takaaminen. Pitkäikäisyyden ja siihen liittyvän sairastavuuden yhteisvaikutukset tuovat entistä suuremman haasteen hyvinvointivaltiollemme. Tälläkin hetkellä keskustellaan konkreettisista ratkaisuista hoitajapulaan.

Kotiin vietävät palvelut mahdollistavat kotona asumisen turvallisesti mahdollisimman pitkään. ONNIn avustajien, hoitajien ja siivoojien perustehtävä on mahdollistaa työllään hyvä arki kaikille asiakkaillemme vauvasta vaariin. Tätä tärkeää inhimillisten kohtaamisten työtä teemme vuoden jokaisena päivänä – ihmiseltä toiselle ihmiselle.

Yrityksillä on monipuoliset mahdollisuudet toteuttaa yhteiskuntavastuutaan. ONNI tukee yhteisöä ympärillään ONNI-klubien kautta, jotka tarjoavat paljon kaivattuja sosiaalisia verkostoja erinäisille haavoittuville ryhmille. Elä täysii! -klubi on vammaisille, pitkäaikaissairaille ja liikuntarajoitteisille henkilöille suunnattu klubiyhteisö, jonka tavoitteena on mahdollistaa esteetön osallistuminen tapahtumiin, tarjota sosiaalisia verkostoja ja vertaistukea. Ikäänny ilolla! -klubi on ikäihmisille suunnattu klubiyhteisö, joka tuo ikäihmisten elämään mielekästä tekemistä ja muodostaa yhteisön, johon jokaisen on mukava tulla omana itsenään. 

2. Nuorille tukea työelämästä 

Nuorten hyvinvoinnista kantaa moni Suomessa huolta. Ensimmäinen työpaikka on tärkeässä roolissa hyvinvoinnin ja nuoren tulevaisuuden kannalta. Tiedämme, että nuorten ikäluokkien mielenterveysperusteiset sairauspoissaolot ovat yleistyneet Suomessa lähes yhtäjaksoisesti yli 15 vuoden ajan, ja nuorten sairauspoissaoloista valtaosa johtuu mielenterveyden häiriöistä.

Nuorten työhyvinvoinnin ja työurien tukeminen onkin tärkeä osa yhteiskuntavastuuta, myös ONNIlla. Osallistuimme vuonna 2022 Työterveyslaitoksen ”Onnistuneesti työuralle” tutkimukseen, jonka tavoitteena oli selvittää nuorten ja nuorten esihenkilöiden näkemyksiä tekijöistä, jotka vaikuttavat nuorten työhön kiinnittymiseen, tavoitteellisuuteen ja kehittymiseen työssä sekä työhyvinvointiin. Hankkeessa tutkittiin nuorten työntekijöiden sekä heidän esihenkilöidensä näkemyksiä työhön liittyen.

ONNIlla työskentelevien nuorten kokemuksissa korostui voimavaroina merkityksellisyyden kokemus, hyvä yhteys lähimmän esihenkilön kanssa sekä selkeä työrooli ja vastuut. Kyselyn mukaan nuoret kaipaavat entistä enemmän palautetta työstään. Palautteen saamisen merkitys korostuu työuran alussa ja erityisesti nuorilla. Lisäksi perehdytykseen liittyen kaivattiin enemmän esimerkiksi työyhteisöön tutustuttamista.

3. Yrityksiltä odotetaan luotettavuutta

Käsitys sosiaalisesta vastuusta laajentuu ja linkittyy vahvasti hyvän hallinnon kysymyksiin. Erityisesti epävarmoina aikoina ihmiset toivovat yrityksiltä aktiivista yrityskansalaisuutta ja eettisiä toimintatapoja. Tämä on ollut nähtävissä kansalaisten ja yritysten reaktioissa niin Venäjän sotaan Ukrainassa kuin koronapandemiaankin liittyen.

Antamalla erityishuomiota esimerkiksi hyvän hallintotavan mukaiselle toiminnalle, laadunvalvonnalle sekä eettisille toimintatavoille, yritys vahvistaa luottamussuhdetta sen ja asiakkaan välillä. Sote-alan yrityksissä laadunhallinnan rooli vastuullisuudessa on erityisen oleellinen. Yritysten avoimelle ja läpinäkyvälle viestinnälle ja raportoinnille on myös entistä suurempi tarve aikana, jona samanaikaisesti tietoa on saatavilla enemmän kuin koskaan, mutta verkossa liikkuu myös paljon väärää tietoa. 

Luotettavuus on yksi ONNIn toimintaa ohjaavista arvoista ja seuraamme sen toteutumista sekä asiakas- että henkilöstökyselyiden kautta. Yrityksen vastuullisuus tai luotettavuus ei kuitenkaan perustu pelkästään asiakkaan ja yrityksen väliseen suhteeseen, vaan koko työyhteisö ja sidosryhmät on myös otettava mukaan yhteisiin tavoitteisiin ja toimintatapoihin. ONNIlla käytössämme on esimerkiksi anonyymi ilmoituskanava, jonne työntekijä tai yhteistyökumppani voi ilmoittaa havaitusta vastuuttomasta toiminnasta tai väärinkäytöksestä.

4. Ympäristötoimilla parempaa elämää tuleville ja nykyisille sukupolville 

Vaikka ONNIn vastuullisuudessa korostuu sosiaalinen vastuu, huomioimme myös Pariisin ilmastosopimuksen. Millään yrityksellä, joka tavoittelee pitkäikäistä menestystä, ei ole enää varaa olla huomioimatta omia ilmasto- ja ympäristövaikutuksia. Sosiaalisen vastuun ulottuvuudet ympäristö- ja ilmastokysymyksissä ymmärretään nykyisen myös paremmin: ympäristötoimilla varmistetaan hyvä elämä ja elinkelpoinen planeetta nykyisille ja tuleville sukupolville.

Vastuullisuustyö vaatii ennen kaikkea systemaattista ja pitkäjänteistä toimintaa, jota voidaan mitata ja jonka kehittymistä voidaan sekä seurata että todentaa. Tässä vaiheessa torjumme ONNIlla ilmastonmuutosta tunnistamalla, hallitsemalla ja raportoimalla toimintamme ympäristö- ja ilmastovaikutuksia. Mittasimme hiilijalanjälkemme pääkaupunkiseudun kotisiivous –liiketoiminnasta sekä Vantaan pääkonttorilta ensimmäistä kertaa vuonna 2021, ja tavoitteenamme on ymmärtää, millä muutoksilla voimme pienentää hiilijalanjälkeämme ja viedä nämä muutokset arkeen. Vuoden 2022 alussa saatu Ekokompassi-sertifikaatti on konkreettinen osoitus ONNIn ympäristötyöstä. 

Haluamme oman toimintamme lisäksi kannustaa henkilöstöämme ekologisiin arjen valintoihin. Yrityksillä on merkittävät mahdollisuudet tukea sidosryhmiään, mikä korostaa myös tarvetta sosiaalisesti vastuulliselle yritystoiminnalle.

 

ONNI liittyi maailman laajimpaan yritysvastuuverkostoon YK:n Global Compactiin vuonna 2020. Sitoumus Global Compactiin ohjaa meitä noudattamaan siihen sisältyviä ihmisoikeuksiin, työvoimaan, ympäristöön ja korruptionvastaisuuteen liittyviä periaatteita. Näiden periaatteiden viitoittamalla polulla jatkamme työtämme vastuullisen yritystoiminnan takaamiseksi tulevinakin vuosina.


Anna Korpivaara
asiakaskokemusjohtaja
ONNI (Med Group Oy)

Jaa kirjoitus

Uusimmat kirjoitukset