Suoraan sisältöön

YK:n elintarvike ja maatalousjärjestö FAO on nostanut vuoden 2020 maailman ruokapäivän teemaksi ruokaketjun sankarit – food heroes. Näillä ruokaketjun sankareilla on keskeinen merkitys ruuan saatavuudelle ja ruokaketjun toimivuudelle. Se oli helppo konkreettisesti nähdä, kun Covid-19-pandemia sai keväällä kuluttajat varautumaan tyhjentämällä ruokakauppojen hyllyjä. Silloin viimeistään me kaikki ymmärsimme, kuinka tärkeää on, että ruokaketjussa toimivat ihmiset pysyvät terveinä.

Elintarvikkeita valmistavan Raisio-konsernin tarkoitus on tuottaa ”Ruokaa suurella sydämellä. Terveyttä meille ja maapallolle.” Raisio keskittyy terveelliseen ruokaan. Toimintaa ohjaa vastuullisuusohjelma, jolla vastuullisuus on tuotu osaksi strategiaa ja jokapäiväistä työtä. Vastuullisuus näkyy niin raaka-aineiden hankinnassa, pakkauksissa, tuotannossa kuin terveellisissä tuotteissakin.  

Kevään pandemiatilanne herätti keskustelua maiden huoltovarmuudesta. Raisio on omalta osaltaan yhdessä muun teollisuuden kanssa turvaamassa huoltovarmuutta ja elintarvikkeiden saatavuutta myös näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa. Olemme keskittyneet henkilöstömme, toimintamme ja tuotteittemme laadun turvaamiseen. Iso osa henkilöstöstä on etätöissä, mutta tuotanto ei pyöri etänä: tuotantolaitosten henkilöstö on töissä normaaliin tapaan. Tuotantotiloissamme olemme nostaneet jo ennestään korkeaa hygieniatasoa emmekä vastaanota vierailijoita tiloihimme.

Tärkeää on paitsi oman henkilöstömme terveys, mutta myös kaikkien muiden ruokaketjun osana toimivien kumppaniemme terveys: esimerkiksi maanviljelijät ovat rajanneet tiukasti kävijöiden määrää tiloillaan turvatakseen terveytensä ja tilojen toiminnan, kuten keväällä kevättyöt ja syksyllä sadonkorjuun. Suomalaiset viljelijät ovatkin Raisiolle yksi keskeisistä kumppaneista ruokaketjun toimivuuden kannalta, sillä Raisio on merkittävä suomalaisen viljan ostaja ja käyttäjä. Viljan hankintamme perustuu sopimusviljelymalliin, jossa vilja hankitaan suoraan suomalaisilta viljanviljelijöiltä. Vuonna 2019 Raision käyttämästä viljasta 96 % oli suomalaista. Lyhyt toimitusketju takaa viljan jäljitettävyyden ja näkyvyyden alkutuotantoon.

Vastuullisessa ruokaketjussa arvostetaankin kaikkia ruokaketjun osia – jokaista sankaria raaka-ainetuotannossa, valmistuksessa, kuljetuksessa, kaupassa – kaikissa ketjun osissa. Vastuullisuuden ja ketjun toimivuuden kannalta kaikki ketjun osat ovat yhtä tärkeitä ja niiden pitää pystyä tekemään saumatonta yhteistyötä yhä vastuullisemman ruuan puolesta. Jokainen meistä voi olla omalta osaltaan sankari esimerkiksi suosimalla paikallista elintarviketuotantoa ja terveellisiä ja ympäristöystävällisiä tuotteita.

Maailman ruokapäivää vietetään vuosittain YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n perustamisen vuosipäivänä. Tänä vuonna järjestö viettää 75-vuotisjuhlavuottaan.


Sari Koivulehto-Mäkitalo
laki- ja vastuullisuusjohtaja
Raisio-konserni

Jaa kirjoitus

Uusimmat kirjoitukset