Suoraan sisältöön
Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen kirjoitti mietteitään yritysvastuusääntelystä 23.10. järjestämämme keskustelutilaisuuden jälkeen.

Lainsäädäntö pakottaa yrityksiä tarkastelemaan omaa vastuullisuuttaan

Keskuskauppakamarin lakimies Antti Turunen kirjoitti mietteitään yritysvastuusääntelystä 23.10. järjestämämme keskustelutilaisuuden jälkeen.

Miltä tulevaisuus näyttää?

Global Compact Network Finland järjesti 23.10. tiiviin aamuseminaarin, jossa pitkän linjan europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen kertoi ensin EU:ssa valmisteilla olevista yritysvastuuta koskevista sääntelyhankkeista. Työ- ja elinkeinoministeriön Linda Piirto puolestaan jatkoi esittelemällä kansallista yritysvastuulainsäädäntöä koskevaa selvitystä.

Esityksistä kävi selväksi, että EU-tasolla ollaan reagoimassa voimakkaasti aikamme suuriin tulevaisuushaasteisiin, jotka liittyvät niin ilmastomuutokseen kuin luonnonvarojen käytöstä aiheutuviin ympäristöuhkiin yleisemminkin sekä ihmisoikeuksien toteutumiseen globaalisti. Vireillä on lukuisia sääntelyhankkeita, joilla tulee olemaan vaikutuksia yritysten toimintaan, raportointivelvollisuuksiin ja vastuisiin. EU:n vihreän kehityksen investointiohjelma on tässä keskeisessä roolissa, mutta valmisteilla on myös muita yritysvastuuta ja vastuullisuusraportointia koskevia sääntelyaloitteita.

Haasteet ovat suuret. Sirpa Pietikäisen käyttämän vertauskuvan mukaan edessä on tiukka formulakurvi, jotta kehitys saadaan kääntymään mm. Pariisin sopimuksessa ja EU:n tavoitteissa asetettuun suuntaan.

EU ei kuitenkaan ole ainoa taho, joka on pyörittämässä formulan rattia. Hallitusohjelman mukaisesti työ- ja elinkeinoministeriö on tehnyt selvityksen yritysvastuulainsäädännön oikeudellisista kysymyksistä ja kansallisen lainsäädännön edellytyksistä. Linda Piirron esityksestä kävi hyvin ilmi, kuinka monitahoinen ja haastava kysymys yritysvastuu on lainsäätäjänkin näkökulmasta.

Mitä yritysvastuusta säädetään? Mitä vastuita ja velvollisuuksia erilaisilla yrityksillä tulisi olla eri tilanteissa? Mitä raportointivelvoitteita eri yhtiöille tulisi asettaa ja miten varmistaa, että se olisi samanaikaisesti tehokasta, luotettavaa ja vertailukelpoista? Mitä seuraamuksia velvollisuuksien noudattamatta jättämiselle voidaan asettaa? Miten varmistaa vastuiden ja seuraamusten yhdenmukaisuus laajemmin EU:n tasolla? Mitkä olisivat mahdollisen sääntelyn kilpailuvaikutukset ja toisaalta vaikutukset ratkaistaviin ongelmiin? Mihin ongelmiin mahdolliset lainsäädäntötoimet kohdistettaisiin? Milloin lainsäädäntöehdotusten sisältö täsmentyy?

Näihin ja moniin muihin yritysten kannalta olennaisiin kysymyksiin ei puhujilla ollut vielä vastauksia.

Miten yritykset voivat ennakoida muutokset?

Suomalaisten yritysten vastuullisuus on kansainvälisesti korkealla tasolla, ja monet yritykset kehittävät vastuullisuuttaan aktiivisesti. Vastuullisuuden haasteet toisaalta vaihtelevat niin toimiala- kuin yrityskohtaisestikin, samoin kuin yritysten valmiudet. Samanaikaisesti yrityksiin kohdistuu monenlaisia, osin ristiriitaisiakin odotuksia, minkä lisäksi vastattavana on aina toiminnan taloudellinen jatkuvuus.

Tieto valmisteilla olevista lainsäädäntömuutoksista saa varmasti monet yritykset pohtimaan, miten mahdollisia sääntelymuutoksia voisi ennakoida; miten yrityksen toimintaan kohdistuvat äkkikäännökset olisi mahdollista välttää?

Selvää on, että mahdollisesta lainsäädännöstä riippumatta vastuullisuus tulee yhä syvemmälle yritysten liiketoiminnallista ydintä. Keskustelu yritysvastuusta tulee kiihtymään, mitä lähemmäksi edessä odottavaa mutkaa tullaan. Paras keino yritykselle valmistautua tuleviin muutoksiin on kirkastaa yrityksessä noudatettavia vastuullisuusperiaatteita ja -tavoitteita.

Etenkin jos vastuullisuuskysymykset ovat yrityksessä vielä jäsentämättä, niin nyt on hyvä aika aloittaa pohjatyö ja päivittää toimintaperiaatteensa. Vastuullisuusperiaatteidensa jäsentämisen voi aloittaa tutustumalla esimerkiksi Keskuskauppakamarin koulutustarjontaan sekä Keskuskauppakamarin ilmasto- ja ihmisoikeussitoumuksiin, joiden tarkoituksena on auttaa yrityksiä muodostamaan itselleen tavoitteellinen vastuullisuusohjelma. Ne ovat myös hyviä työkaluja vastuullisuuden jatkuvaan kehittämiseen ja vastuullisuuden viestintään.

Linkit:

Global Compact: https://www.globalcompact.fi/

Global Compact Network Finland -seminaaritallenne 23.10.2020: https://youtu.be/-k7BDhJecWc

Keskuskauppakamarin koulutukset ja tapahtumat: https://kauppakamari.fi/palvelut/tapahtumat/

www.ilmastositoumus.fi

www.ihmisoikeussitoumus.fi

Jaa uutinen