Suoraan sisältöön

Koronapandemia on herättänyt meidät huomaamaan, että kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan. Kun lentokentät sulkeutuvat, liiketoimintoja ajetaan alas ja sairaalat täyttyvät, järkkyy illuusiomme maailmasta turvallisena paikkana.

Rajat eivät estä pandemioiden leviämistä eivätkä epätoivoisten ihmisten pakoa sodan tai puutteen jaloista. Juuri nyt YK:ta ja kansainvälistä yhteisöä tarvitaan kipeästi.

Yritysten toiminnalla on suuri vaikutus siihen, millaisessa maailmassa elämme. Toimitusketjut vaikuttavat miljardien lasten elämään. Lapsityövoimaa käytetään erityisesti maataloudessa ja vaateteollisuudessa.

Myös vanhempien työehdot vaikuttavat lapsiin. Ilman riittävää palkkaa ei ole varaa lähettää lapsia kouluun. Yritysten on kannettava vastuu toimitusketjuistaan. Tehtävä ei ole yksinkertainen eikä helppo, sillä ketjut ovat pitkiä ja monimutkaisia.

Kuluttajat ja muut sidosryhmät vaativat yrityksiltä entistä enemmän avoimuutta ja tekoja sosiaalisen vastuullisuuden lisäämiseksi. Samaan aikaan vaaditaan tekoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja päästöjen vähentämiseksi.

Yritykset ovat tilanteessa, jossa omaa liiketoimintaa on arvioitava kriittisesti ja on löydettävä uusia, vastuullisia tapoja tehdä kannattavaa liiketoimintaa. Vastuullisuus liiketoiminnan ytimessä suojaa myös ulkoa tulevilta iskuilta.

Ilman yksityisen sektorin sitoutumista YK:n kestävän kehityksen tavoitteita ei voida saavuttaa. Modernit kansalaisjärjestöt eivät etsi yrityksistä hyväntekeväisyyskumppania, vaan pyrkivät huolehtimaan, että osapuolet saavuttavat tavoitteensa.

Yhteisarvon luominen eli shared value -ajattelu on vahvasti mukana Unicefin työssä suomalaisten yritysten kanssa. Esimerkiksi Nokia tekee Unicefin kanssa yhteistyötä rakentamalla Keniassa verkkoratkaisuja maaseudun kouluihin.

Ohjelma tarjoaa opettajille ja oppilaille pääsyn internetiin ja mahdollisuuden hyödyntää digitaalisia sekä inklusiivisia oppimismateriaaleja. Samalla parannetaan opetuksen laatua.

Koulutus nostaa tutkitusti ihmisiä pois köyhyydestä, lisää tasa-arvoa ja parantaa terveyttä. Unicefin selvityksen mukaan jokainen lisäkouluvuosi parantaa maan bruttokansantuotetta henkilöä kohti 18 prosenttia.

Joidenkin arvioiden mukaan noin 170 miljoonaa ihmistä vähemmän eläisi köyhyydessä, jos jokainen lapsi oppisi lukemaan. Suomalaisilla yrityksillä on paljon mahdollisuuksia koulutuksen parantamiseen liittyvissä hankkeissa kehittyvissä maissa.

Tuhannet yritykset ympäri maailmaa ovat sitoutuneet Nokian tavoin noudattamaan YK:n Global Compact -aloitteen vastuullisen liiketoiminnan periaatteita ja edistämään YK:n kestävän kehityksen tavoitteita.

Maailman suurin yritysvastuualoite tarjoaa yrityksille kansainvälisen ja kansallisen verkoston, jossa opitaan ja vaihdetaan parhaita käytäntöjä. Lisäksi se järjestää kampanjoita ja koulutusta, jotka vauhdittavat esimerkiksi yritysten ilmastotavoitteiden asettamista ja kestävän kehityksen tavoitteiden hyväksi tehtyä työtä.

Suomen Global Compact pitää huolen, että kaikki nämä mahdollisuudet ovat tarjolla myös suomalaisille yrityksille. Sitoutuminen Global Compact -aloitteeseen on julkinen lupaus edistää vastuullista liiketoimintaa kaikissa niissä maissa, joissa yritys toimii. Yritys ottaa askeleen paremman maailman puolesta samalla, kun se huolehtii pitkän aikavälin menestyksestään.

Sitoutuminen viestii myös yrityksen arvoista. Ja arvoistahan lopulta on kyse. Siitä, millaisen maailman haluamme lapsillemme jättää.

Julkaistu Kauppalehdessä 20.7.


Lenita Toivakka & Outi Mikkonen
pääsihteeri, Global Compact Network Finland; yritysyhteistyön johtaja, Suomen Unicef ry

Jaa kirjoitus

Uusimmat kirjoitukset