Valtaosa työtunneistani kuluu kauppapolitiikan, kauppasopimusten ja Euroopan unionin sääntelyn parissa. Välillä pääsen kuitenkin myös puhumaan korruptiosta. Innokkaana aloitan puheenvuoroni, kuvailen mistä korruptiossa on kyse ja käyn läpi vinkkejä, miten sitä voisi torjua. Yleensä viimeistään viiden minuutin kohdalla osan yleisön silmistä alkavat lasittua, erityisesti jos tilaisuuden aihe on jokin muu ja korruption torjunta on sisällytetty ohjelmaan välttämättömänä pahana.
Jos taas tilaisuus on puhtaasti pyhitetty korruption torjunnalle, yritän saarnata jo käännytetyille. Heistä taas osasta saattaa aistia turhautuneisuutta: korruption ilmenemistä koskevat maailmanlaajuiset arviokartat hohkaavat punaisena, vaikka kaikkemme on yritetty ja tuossa tuo virkamies innokkaana odottaa lisätoimintaa. Ehkä kuitenkin jotain on vielä tehtävissä.
Kotimaisessa toiminnassa meitä suomalaisia saattaa sitoa ajatus siitä, että kyllähän kaikki tietävät, ettei korruptio ole ok. Silti saamme lukea lehdistä, että joku on osallistunut päätöksentekoon esteellisenä, ottanut lainan päätöksenteon kohteelta tai käyttänyt edustusbudjettia liberaalisti. Ehkä nämä esimerkit osoittavat, että meillä suomalaisissa organisaatioissa vielä tilausta keskustelulle eettisistä toimintatavoista. Kylkeen tarvittaisiin ohjeistus selkeistä toimintatavoista, rajoista sekä siitä, keneen olla yhteydessä epäselvissä tilanteissa – eli kuka on viime kädessä se, joka linjaa toimintatavat. Toki näiden pelisääntöjen soisi olevan sitten organisaatiossa kaikille samanlaiset, asemasta riippumatta.
Ulkomailla ilmenevän korruption osalta keskusteluyritykset saattavat törmätä samaan seinään, joka ilmaantuu usein kestävästä kehityksestä keskustelun yhteydessä. Ei tälle voi mitään, koska se paikallinen kulttuuri. Ollessani huonolla tuulella vastaan, että kyllähän meilläkin myytiin vielä sata vuotta sitten lapsia vähiten tarjoavalle, mutta enää tuskin kukaan pitäisi moista hyväksyttävänä yhteiskuntapolitiikkana. Hyvällä tuulella ollessani viittaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, joista tavoite 16 rauhasta, oikeudenmukaisuudesta ja oikeusvaltiosta vaarantuu korruption myötä. Lahjonnan vähentäminen, instituutioiden vahvistaminen ja tiedon saatavuus ovat itsessään tärkeitä tavoitteita, mutta ne myös mahdollistavat kaikkien kestävän kehityksen tavoitteiden toteutumisen.
Viime aikoina Euroopan komissio on julkaissut joukon lakialoitteita, joilla se pyrkii ohjaamaan yritysten arvoketjuja kestävämmiksi. Aloitteet koskevat muun muassa metsäkadon torjuntaa, yritysvastuuta ja pakkotyön kieltoa. Sääntelyn tavoitteet ovat hyviä, mutta koska arvoketjut ovat usein pitkiä ja maailmanlaajuisia, niihin sisältyy myös korruptioriski. Riski korostuu, jos kestävyyshallinta on pelkästään sopimuskirjausten ja satunnaisten auditointien varassa. Kun sääntely on vielä vasta valmisteilla, nyt olisi hyvä hetki aloittaa omassa organisaatiossa keskustelu korruptiontorjunnasta – ellei se siis jo ole loistavalla mallilla. Jos ei, keskustelun aloituksena voi käyttää esimerkiksi Transparency Internationalin korruptionäkemysindeksikarttaa ja pohtia, mikä oman organisaation rooli on kartan muuttamisessa vaaleammaksi. Entä mitä vaaleampi kartta voisi tarkoittaa kehittyvien maiden ihmisille, heidän yhteiskunnalleen ja toisia ihmisiä kohtaan kokemalle luottamukselle, entä meille? Millainen rooli korruption torjunnalla on meidän oikeusvaltiollemme ja kansalaisluottamuksellemme?
Näitä kysymyksiä pöyhimällä päätynee mielenkiintoisiin keskusteluihin, jotka toivottavasti johtavat entistäkin jämerämpiin korruptiontorjuntatoimiin.
.png)
Linda Piirto
Kaupallinen neuvos, ulkoministeriö, kestävän kaupan yksikkö
