Sami Pirkkala, VNK: Osallistavuus ja pitkäjänteisyys ovat Suomen kestävyystyön ytimessä

Suomi menestyy hyvin kansainvälisissä vertailuissa, kun vertaillaan maiden nykytilannetta suhteessa kestävän kehityksen toimintaohjelma Agenda2030:n tavoitteisiin. YK:n ja OECD:n kaltaisten kansainvälisten järjestöjen mielestä erityisen kiinnostavia ovat olleet Suomen mekanismit pitkäjänteisen ja osallistavan kestävyyspolitiikan tekemiselle. Viimeisin osoitus tästä on Maailman talousfoorumissa perustetun Catalyst 2030 -yhteisön Suomelle maaliskuussa myöntämä palkinto, jonka perusteluissa painotetaan osallistavaa toimintatapaamme Agenda2030:n toimeenpanossa.

Pitkäjänteistä päätöksentekoa on Suomessa jo kohta kolmen vuosikymmenen ajan tukenut kestävän kehityksen toimikunta. Toimikunta on suomalaisen yhteiskunnan merkittävät toimijat yhteen kokoava vaikuttajafoorumi, jonka puheenjohtajana toimii pääministeri. Toimikunnan keskeisenä tehtävänä on Agenda2030:n toimeenpanon vauhdittaminen ja sen kytkeminen kansalliseen kestävän kehityksen työhön. Toimikunta myös seuraa ja arvioi Agenda2030:n toteutumista Suomessa. 

Kuluvana vuotena toimikunnan päätehtävänä on laatia kansallinen Agenda2030 tiekartta, joka ohjaa Suomen kestävyystyötä seuraavat kymmenen vuotta keskittyen maamme polttavimpiin kestävyyshaasteisiin. Haasteisiin pureudutaan järjestelmänäkökulmasta tunnistamalla esimerkiksi energiajärjestelmän tai ruokajärjestelmän keskeisiä muutostarpeita. 

Tuoretta katsantokantaa pitkäjänteiseen päätöksentekoon on tänä keväänä tuonut hallituksen valmistelema kestävyystiekartta, joka avaa nykyhallituksen ajattelua siitä, mitkä ovat Suomen keskeiset kestävyyshaasteet ja tavoitteet ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden saralla. Hallituksen kestävyystiekartta viimeisteltiin puoliväliriihessä huhtikuussa, ja seuraavaksi keskitytään tarkastelemaan kestävyyden kolmen osa-alueen keskinäisriippuvuuksia ja kokonaisuuden muodostamaa koherenssia. Tavoitteena on hyödyntää vuosittain päivitettävää kestävyystiekarttaa hallituksen politiikkaa ohjaavana asiakirjana.

Koko yhteiskunnan osallistuminen kestävyystalkoisiin on edellytys kestävyysmuutosten onnistumiselle. Hallitus ja hallinto voivat ohjata muutoksen suuntaa tavoiteasetannan ja normituksen kautta sekä toimimalla edelläkävijänä esimerkiksi julkisissa hankinnoissa. Aidosti vaikuttava muutos edellyttää kuitenkin koko yhteiskunnan osallistumista. 

Hyvä esimerkki onnistuneesta osallistamisesta ja osallistumisesta on teollisuuden toimialojen keväällä 2020 laatimat vähähiilitiekartat. Vähähiilitiekartat osoittavat, että vaikuttavimpien toimenpiteiden tunnistaminen ja niihin ryhtyminen onnistuvat parhaiten silloin, kun prosessi lähtee sisältä päin. 

Vähähiilitiekartat tuovat ilmi mahdollisuudet merkittäviin kasvihuonekaasupäästöjen vähennyksiin eri toimialoilla. Työ- ja elinkeinoministeriön tiekartoista tekemän yhteenvedon mukaan tavoite hiilineutraalista Suomesta 2035 on teollisuuden ja muiden toimialojen osalta saavutettavissa olemassa olevilla tai näköpiirissä olevilla teknologioilla edellyttäen, että investointiympäristö on suotuisa. Merkillepantavaa tiekartoissa on sekin, että elinkeinoelämän näkökulmasta kannattava liiketoiminta ja ilmastokriisin ratkaiseminen eivät ole toisiaan poissulkevia asioita, vaan suomalaisen teollisuuden kilpailukykytekijä.

Kestävän kehityksen toimikunta on vuodesta 2013 lukien pitänyt yllä kansallista Sitoumus2050 -palvelua, jossa yhteiskunnan eri toimijat ovat voineet laatia vähähiilitiekarttojen tyyppisiä vapaaehtoisia sitoumuksia oman toimintansa kestävöittämiseksi. Osa tehdyistä sitoumuksista on toimialojen yhteisiä Green deal -sitoumuksia, jotka tähtäävät koko toimialan laajuiseen kestävyysmuutokseen. Tällaisia sopimuksia on tehty muun muassa Kaupan liiton, autoalan, ja Raklin kanssa.

Uskon, että jatkossa vapaaehtoiset toimialojen sisäiset tiekartat ja sitoumukset muuttuvat yhä merkittävämmäksi tavaksi ohjata ja edistää eri sektoreiden kestävyysmurroksia. Sitoumukset ja toimialojen tiekartat eivät kuitenkaan jatkossakaan synny itsestään, vaan edellyttävät muutoksen suunnan näyttämistä hallitukselta sekä kestävän kehityksen toimikunnan tai Global Compactin kaltaisia foorumeita ja verkostoja, joissa muutoksentekijät löytävät toisensa.