Julkaistu 13.08.2024

Jaa

Yritykset kertovat

Työpaikan pitovoima näkyy asiakkaille parempana laatuna, uskoo Siskon Siivous

Suomalainen Siskon Siivous aloitti toimintansa 30 vuotta sitten pienenä perheyrityksenä. Vuosien varrella se on kasvanut valtakunnalliseksi yrityssiivouspalveluja tarjoavaksi toimijaksi, joka uskoo koulutuksen voimaan ja haluaa kehittää vastuullisuustyötään UN Global Compactin avulla.

Siivousala on ollut otsikoissa viime vuosien aikana niin talousrikoksista, työvoiman hyväksikäyttöön liittyvästä ihmiskaupasta kuin alipalkkauksesta. 

Kiire, yksintyöskentely ja puutteellinen perehdytys työturvallisuuteen ovat siivoojien työssä suurimmat turvallisuutta uhkaavat tekijät Palvelualojen ammattiliitto PAMin ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n kyselyn perusteella. Kiireen lisäksi siivoojan työ sisältää ergonomisia ja kemiallisia riskejä, selvittää Itä-Suomen yliopiston tutkimus. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan moni yritys riistää siivoojiaan ilman seuraamuksia. Pahimmillaan olosuhteet ovat epäinhimilliset ja muistuttavat ihmiskauppaa, HS kirjoittaa.

Suomalaisen siivousyritys Siskon Siivouksen toimitusjohtaja Terhi Kotkansalo tunnistaa ongelman. 

”Siivousalalle on matala tulokynnys, mikä houkuttelee yrittäjiä, joilla ei välttämättä ole riittävää tietotaitoa. Alan ongelmat, kuten harmaa talous ja TES:n vastaisten palkkojen maksaminen, ovat onneksi vähentymässä”, Kotkansalo luettelee.

”Alan arvostus nousee hitaasti mutta varmasti ja tätä avittaa muun muassa siivoojien ammatillisen osaamisen lisääntyminen. ”Kuka tahansa osaa siivota” ei valitettavasti pidä paikkaansa ja haluamme omalta osaltamme murtaa tätä harhaa panostamalla voimakkaasti siivoojiemme koulutukseen. Emme osallistu hintojen polkemiseen siivoojien hyvinvoinnin ja osaamisen kustannuksella”, lisää Siskon Siivouksen markkinointi- ja viestintäpäällikkö Laura Sorri

Kouluttaminen osana sosiaalista vastuuta

Kotkansalo on ollut Siskon Siivouksen johdossa vuodesta 2017. Sitä ennen Siskon Siivous toimi perheyrityksenä vuodesta 1994. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana yhtiö on tähdännyt kasvuun, ja henkilöstön määrä on kasvanut 200 työntekijästä yli 1300 ammattilaiseen noin 70 eri maasta. Liikevaihto on noussut vajaasta 7 miljoonasta 30,5 miljoonaan euroon. 

Siskon Siivouksen vastuullisuustyö on lähtenyt liikkeelle sosiaalisen vastuun kantamisesta. Yritys kertoo satsaavansa etenkin työntekijöidensä kouluttamiseen. Tavoitteena on, että kaikki kokoaikaiset työntekijät ovat suorittaneet puhtauspalvelualan ammattitutkinnon työn ohessa vuoteen 2030 mennessä. Ammattitutkinnon suorittaneiden työntekijöiden palkka nousee 3 prosenttia. Sosiaalisen vastuun lisäksi vastuullisuuspolulle on tullut vuosien varrella mukaan muutkin ESG-teemat.

Erityisesti suuremmissa siivousalan yrityksissä vastuullisuus otetaan jo yleisesti ottaen vakavasti, Kotkansalo sanoo. Etenkin luontoystävällisyys sekä kemikaalikuorman ja muovijätteen vähentäminen yleistyvät alalla voimakkaasti. Työtä on silti yhä edessä.

”Tietoisuuden lisääminen on tärkeää alan vastuullisuuden parantamiseksi. Ja se, että työntekijät itsekin tietävät, mitkä heidän oikeutensa ja velvollisuutensa ovat”, Kotkansalo sanoo. 

Asiakkailla on merkittävä rooli siivousalan vastuullisuustyön kirittäjänä. Monet asiakkaat osaavat vaatia vastuullisuutta ja esimerkiksi tiedustella tarjouspyynnöissä vastuullisuusraportin perään. Valveutuneita ollaan etenkin ympäristöasioissa, mutta siivousalalla sosiaalinen vastuu on vähintään yhtä tärkeä, Kotkansalo kertoo.  

”Kaikki ovat lukeneet lehdistä maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden riistämisestä ja haluavat, että varmasti toimitaan lainmukaisesti. Erinomainen työnjälki vaatii kuitenkin enemmän kuin lain mukaan toimimista. Meidän pitovoimamme konkretisoituu laadussa. Haluamme panostaa etenkin työntekijöiden hyvinvointiin, jotta he voivat pitää huolta asiakkaistamme. Hyvinvoivat ja arvostetut työntekijät haluavat tehdä työnsä hyvin.” 

Siskon Siivouksen sairauspoissaoloprosentti oli 3,2 vuonna 2023 ja vaihtuvuus kahden prosentin luokkaa kuukausitasolla. 

Tukea ja sparrailua

Siskon Siivous päätti sitoutua UN Global Compactiin lokakuussa 2023, koska yritys halusi kirkastaa kokonaisvaltaisesti omaa vastuullisuustyötään ja kehittää sitä eteenpäin.

”Olimme tehneet jo aiemmin raportointia vastuullisuudesta ja miettineet, mihin kannattaa keskittyä. UN Global Compact on kuitenkin globaalisti tunnettu vastuullisuustyössä, ja se auttaa määrittelemään tavoitteita vielä paremmin. Halusimme saada sparrausapua vastuullisuustyöhömme”, Kotkansalo sanoo.

”Samalla se, että olemme UN Global Compactissa mukana kertoo asiakkaillemme ja työntekijöillemme, että otamme vastuullisuustyön vakavasti ja panostamme siihen. Ja itselleni jäsenyys on ollut iso henkireikä ja apu työssä”, lisää Siskon Siivouksen kehityspäällikkö Minna Kylmänen

Kuluneiden kuukausien aikana yritys on jo ehtinyt osallistua SDG Ambition -koulutusohjelmaan, joka keskittyy YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja erityisesti vastuullisuustoimien strategiseen priorisointiin, vaikuttavien tavoitteiden asettamiseen sekä tavoitteiden toimeenpanosuunnitelman laatimiseen. Ohjelmassa yritykset pääsevät myös oppimaan toinen toisiltaan ja kehittämään yhdessä yritysmaailman ratkaisuja kestävän kehityksen haasteisiin.

”SDG-tavoitteet ovat jo olleet mukana meidän arvoissamme. Olemme nyt vain täsmäyttäneet, mitä ne tarkoittavat ja mihin voimme sitoutua”, Kylmänen sanoo. 

Lisäksi yritys on osallistunut Business & Human Rights -koulutusohjelmaan, jonka aikana yritykset oppivat tunnistamaan ja arvioimaan liiketoimintansa keskeisiä ihmisoikeusvaikutuksia ja muuttamaan havainnot konkreettisiksi toimenpiteiksi. Ohjelma tarjoaa ihmisoikeustyöhön opastusta, tukea ja koulutusta asiantuntijoilta sekä erilaisia työkaluja, materiaaleja ja itseoppimisalustan. Varsinkin ohjelman tarjoamat verkostoitumismahdollisuudet saavat kiitosta. 

”On tärkeää saada vertaistukea myös muiden alojen edustajilta, jotta voimme omalta osaltamme viedä puhtausalan vastuullisuutta kunnianhimoisesti eteenpäin”, kiteyttää Kotkansalo.